Ajattelen, että keskeisin edellytys kasvamiseen kaikessa työelämässä, on ymmärtää mitä on olla ihminen. Mikä ihminen on ja mitä ilmiöitä ihmisen elämään kuuluu. Mistä nämä ilmiöt nousevat ja mikä on niiden tarkoitus. Miten me kohtaamme nämä ilmiöt ja miten ne meihin vaikuttavat. Ja lopulta, miten tärkeää onkaan päästä ja nähdä ilmiön taakse, jotta voi kehittyä ja päästä eteenpäin työssään ja elämässään ylipäätään.

Hyvänä esimerkkinä tällaisesta ilmiöstä on luopumisen tuska, joka liittyy tärkeän ihmisen menettämiseen kuoleman kautta. Ilmiön taakse pääseminen edellyttää kysymystä: mistä luopumisen tuska nousee? Toiseksi: mistä se meille kertoo? Kolmanneksi: millaiseen muutokseen sen ymmärtäminen voi lopulta johtaa ja neljänneksi: miten ilmiötä ymmärtämällä voi kehittyä vaikkapa terveydenhuollon työntekijänä. Tässä yhteydessä ilmiön tarkastelu auttaa näkemään luopumisen tuskan kokonaan uudessa valossa. Sama ilmiöihin liittyvä kehityspotentiaali pätee lukuisaan joukkoon muitakin työaloja ja tehtäviä.

Ilmiöiden ymmärtäminen on käyttökelpoinen työkalu esimerkiksi hoito-, esimies, asiakas- tai myyntityössä.

Panosten koulutuksissani myös vaikeiden asioiden vuorovaikutuksessa ohjaamiseen.

Joskus vierastan termiä koulutus. Siitä voi saada mielleyhtymän alisteiseen suhteeseen. Toinen kaataa ämpärillä tietoa toisen niskaan. Sitten oletetaan, että ämpärillisen vastaanottaja oppii ja ottaa kaiken kiltisti vastaan. Joskus koko kuorma valuu kuin vesi hanhen selästä. Ani harvoin kysymys on kyvyttömyydestä oppia. Paljon useammin kysymys on oppijan (ja kouluttajan) asenteesta. Sitä asennetta ei mitata termein hyvä-asenne tai huono-asenne. Se on sisäinen asenne opittavaa tehtävää tai asiaa kohtaan. Tämä asenne syntyy, kun opittava asia liittyy johonkin, jonka kokee hyväksi, tärkeäksi, kiinnostavaksi tai sisäiselle maailmalleen merkitykselliseksi. Silloin termi koulutus on tarpeeton. Tuolloin voidaan asettua yhdessä aiheen äärelle ja kysymys on enemmän jakamisesta kuin opettamisesta. Olen kiitollinen, että koulutustilaisuuksissani on ollut voittopuolisesti jakamassa tällaisia ihmisiä. Ja heihin, joiden asenne käsiteltävään asiaan on ollut vielä etsivä, olen toivottavasti saanut istutettua pienen alun ja siemenen, riippumatta koulutusaiheesta.

En ole kuitenkaan naiivi. Tiedostan, että työelämässä on asioita ja tehtäviä, jotka eivät vastaa omia mieltymyksiä, tai jotka tuntuvat tarpeettomilta, tai joita ei yksinkertaisesti "huvittaisi" tehdä. Työelämässä ja elämässä yleensäkin tulee myös sietää asioita. Joskus tulee ottaa etäisyyttä omaan napaan. Lisäksi on olemassa koko joukko työyhteisöjen arvoja, sääntöjä ja määräyksiä, joita ei voi ohittaa olankohautuksella. Työnantajalla on paljonkin sanottavaa, miten kyseisellä työpaikalla asioita ja tehtäviä hoidetaan. Parhaiten ne tulee yleensä hoidettua yhteistyöllä.

Muun muassa edellisen kaltaisesti pyrin koulutuksiani lähestymään